28.5.2012

11 x haaste

Sain jokin aika sitten haasteita ja alan nyt purkamaan niitä takaperin, eli ensimmäisenä haaste Paulalta Luen ja kirjoitan -blogista. Kiitos kunniasta Paula <3

1. Minkälainen suhde sinulla on omaan (oikeaan) nimeesi?

Hmm. Tarkoittaakohan tämä tyttönimeäni vai nykyistä? No oletan, että kyse on sukunimestä ja naidusta sellaisesta. Eli sain van der Steen nimen hollantilaiselta mieheltäni vuonna 2001, siitä on siis jo yksitoista vuotta aikaa. Ei minulla oikeastaan ole siihen sen kummempaa suhdetta. Pidän siitä, että nimi on niin selvästi hollantilainen, että voin nimelläni kertoa kaikille mieheni kansalaisuuden. :)

2. Miten hemmottelet itseäsi?

Kermavaahtokaakaolla, hyvällä musiikilla (mm. Adele, Coldplay, Samuli Edelmanin runolaulut, Tekijä tuntematon), pehmeillä ja lämpimillä villasukilla, joita juuri nytkin kaipaan kovasti, hollantilaisella salmiakilla (nam), hierojakäynnillä, joskus kirjoittamalla sitä mitä tulee mieleen ikään kuin tajunnanvirtana, Image- lehteä lukemalla, kirjoilla (esim. Seija Vilénin Pohjan akalla, jota olen lukenút pienissä annoksissa ja nautiskellut kauniista kielestä ja punnituista ajatuksista), luonnon kauneudella (tänään syreenien ja omenapuiden kukkien kauneudella ja tuoksulla), pikkukaupungin rauhalla, muiden luovuutta ihailemalla, villavilttiin kääriytymällä joka ainoa ilta ja usein päiväkin.

3. Minkä elokuvavinkin antaisit sateiseen kevätiltaan?

Cherbourgin sateenvarjot tai vaikka Nanny McPhee -sarjan hassunhauskat lastenelokuvat :)

4. Hauska lapsuusmuistosi?

Sain pääsiäismunasta pienen pillin ja kuvittelin, että se oli "oravapilli". Sitten pyysin mummon viemään minut metsään, jossa puhaltelin pilliä ja odotin oravien tulevan luokseni. Se oli jännittävää.

5. Mitä uutta olet tehnyt tai kokeillut tämän kevään aikana? Ellet mitään, miksi?

Hmm, vai uutta. No ainakin Rumbitaa kokeilin kerran, en innostunut. Muutoin esim. vähähiilihydraattista ruokavaliota ja energiapatukoita.

6. Milloin olet ärsyttävimmilläsi?

Aina kun olen kirjoitusvimman kourissa. Ja usein muulloinkin. Olen varmasti monien muiden mielestä varsin itsekäs ja epäsosiaalinen ihminen.

7. Milloin olet parhaimmillasi?

Kun kirjoittaminen sujuu ja elämässä on ns. rytmiä. Kun koen saavani aikaan asioita.

8. Mikä on vuodenaikasi ja miksi?

Kaikki. Ehkä kliseistä, mutta kun ne ovat kaikki niin ihania <3. Talven aurinkoiset pakkashanget, kevään puron solinat, kesän mahtava kasvillisuus, syksyn värit. Olisi tosi vaikeaa, jos pitäisi valita vain yksi vuodenaika ja sitten joutuisi elämään sitä päivästä toiseen.

9. Mikä saa sinut innostumaan?

Nk. out of the box ajattelu, mahdollisuus tehdä jotain muiden hyväksi, erityisesti lasten (sekä omien että muiden)

10. Mitä luonto sinulle merkitsee?

Kaikkea. Olemme osa luontoa. En kestäisi asua betoniviidakossa.

11. Mitä ystävissäsi arvostat?

Rohkeutta olla oma itsensä ja tehdä yllättäviäkin valintoja muiden mielipiteistä välittämättä.

---------------------
Sitten saan ilmeisesti pyytää muita vastaamaan samaan haasteeseen. Valitsisin mielelläni tähän seuraavat aktiivisesti seuraamani ja täälläkin useasti kommentoineet blogistit. :) Mutta valinta oli vaikea, muutkin blogistit esim. tuolta etusivuni blogilistalta olette tervetulleita vastaamaan haasteeseen. Seuraan teidänkin blogejanne ja vastauksenne kiinnostavat kyllä

Anne Tammelin http://www.annetammelin.com/
Anu Holopainen http://anuh.wordpress.com/
Vera Vala http://veravala.blogspot.com/
Helmi-Maaria Pisara http://helmi-maariapisara.blogspot.com/

Kysyisin teiltä seuraavia kysymyksiä:

1. Mikä on suhteesi kritiikkiin?

2. Mitä harrastit nuorena? (saa kertoa muistoja)

3. Koetko muuttuneesi ihmisenä kirjoittamisen myötä?

4. Suurin toiveesi kirjailijana?

5. Missä uskot olevasi viiden vuoden päästä?

6. Mikä on suhteesi sosiaaliseen mediaan?

7. Nautitko yksinäisyydestä?

8. Mikä on lempikirjasi ja miksi?

9. Mikä on lempibändisi ja miksi (muistoja?)?

10. Mitä tekisit jos voittaisit miljoona euroa?

11. Millainen on unelmatalosi?

Kiitos jos jaksatte vastata.

Kaksi haastetta jää vielä vastaamatta, palaan niihin kyllä vielä, olen vain hidas reagoija... ;)

19.5.2012

Ravintolapäivän kuvatunnelmia

Sain osallistua tänään ravintolapäivään pitämällä kirppistä tuttavaperheen pihakahvilan yhteydessä. Muutama vaatekappale tuli myytyä, mutta muutoin aika meni pääosin ihanan auringonpaisteen ja tunnelmoinnin merkeissä.





Tässä kuvassa on pihakahvilan järjestäjä ja pitäjä, Anita Lehto, joka toimii monipuolisesti musiikin alalla mm. solistina, soittajana, moninaisten orkesterien johtajana ja opettajana.

Olin ihan unohtanut kuinka tunnelmallista on kuulla haitarimusiikkia auringonpaisteisella pihamaalla. Mieleen tulivat lapsuuden kesäjuhlat ja vanhat, jo poismenneet sukulaiset. Kerrankin oli lupa olla tekemättä mitään ja nauttia vain lämmöstä ja paikallaan olemisesta.

Illalla tunnelma muuttui toiseksi, kun kävin Tomaattia, tomaattia -stand up festareiden esitystä kuuntelemassa.

Ihana, rento kesäpäivä.

14.5.2012

Kuvia (mm. Seija Vilén vappuaattona, nuorisokirjailijoiden kiertue, kirjailijatapaaminen Tampereella)

Nyt on ollut monenlaista hauskaa, joten tässä vähän kuvamatskua sieltä täältä.

Ihan ensinnä tapasin Vilénin Seijan Hämeenlinnassa vapun aattona. Oli ihana rupatella paikallisessa kahvila Hoffissa kirjoittamisesta. Seija kertoi vähän uusimman romaaninsa Pohjan akan saamasta palautteesta, sekä uusista kirjoitusprojekteistaan.



Sitten viime viikon alussa oli ohjelmassa Suomen Nuorisokirjailijoiden yhdessä paikalliskirjastojen kanssa järjestämä Etelä-Savon kirjailijakiertue. Kerroin näistä, ja laitoin jonkin verran kuviakin, jo FB sivullani, joten tässä vain muutama kuva.

Kiitokset vielä kaikista järjestelyistä Kirsi Pehkoselle, kouluille sekä paikallisille kirjastotyöntekijöille / kirjastonjohtajille (Tuula Sirviö-Lappalainen, Eeva Keränen sekä Kiuruveden mukavat leidit) ja Nuorisokirjailijoille. Oli ihan mahtavan hienoa päästä mukaan.

Itse sain kunnian esiintyä ensimmäisenä päivänä Kirsti Kurosen kanssa Kiuruvedellä Rytkyn koululla ja sitten Nivan koululla, jossa kerroimme kirjoittamisestamme ja kirjailijantyöstä yleensäkin ala-astelaisille ihanuuksille. (Kävi muuten niin, että ekalla ala-asteella rilleistäni tippui linssi ja jouduin pitämään vahvuuksilla olevia aurinkolaseja esityksen ajan. Arvatkaa naurattiko... :D)

Mukana oli mahtavaa porukkaa: mainittujen lisäksi myös Päivi Lukkarila (kiitos sinullekin kivasta matkaseurasta :)) ja Marja-Leena Lempinen, mutta jostain syystä en saanut koko porukasta kuvaa. Tuolla oikeassa palkissa on linkki haastatteluumme Iisalmen Sanomissa. (näkyvyyttä kohdassa muistaakseni)



Tässä Kirsti Kuronen Kiuruveden kirjastolla.

Lasten ja nuorten ja paikallisten ystävällisten kirjastoihmisten tapaamisen lisäksi, oli upeaa saada tietää Kirstin kirjailijantyöstä ja tuotannosta laajemminkin. Kirstiltä opin kaiken muun muassa sen, kuinka tarinoittamalla saadaan tunnelmaa heti alkuun mukavammaksi.

Toisena päivänä sain toisen konkarin, Esko-Pekka Tiitisen, seurakseni. Kävimme Sonkajärven upealla kirjastolla sekä Juhani Ahon koululla esiintymässä.



Esko-Pekalla on jo kolmenkymmenen vuoden ura takanaan ja runsaasti hauskoja anekdootteja, joilla ylä-astelaisten mielenkiinto pysyi komiasti yllä. Esko-Pekka muuten on kirjailija, kuvataitelija sekä vielä säveltäjä ja sanoittajakin ja soittaa huilua, pianoa ja kitaraa. (Käsittämätöntä.)



Kuva Sonkajärven kirjastolta, jossa meitä kuuntelivat kasi- ja ysiluokkalaiset.

No, jotei elämä kävisi ihan tylsäksi ;), pääsin lisäksi viime lauantaina tapaamaan kirjailijakollegoita Tampereelle. Junassa satuin ihastuttavan kirjallisuuden läänintaiteilijattaremme kanssa samaan vaunuun. Hän oli juuri matkalla seuraavaan tilaisuuteen:

"Tukkateatterilla järjestetään reading Päivi Haanpään näytelmästä "Kaikkeen on aina joku malli" lauantaina 12.5. klo 15. Haanpää on Hämeen läänintaiteilija ja kirjailija on itse paikalla tilaisuudessa.
Näytelmä kertoo vastavalmistuneesta filosofian maisterista Lillistä, joka etsii paikkaansa maailmassa."


Harmitti, kun emme ehtineet mukaan! Onnea vielä Päiville siitä, että sai tekstin Tukkateatteriin!
Tampereella meitä oli koolla suuri lössi kirjailijattaria: ensin kävimme lounaalla Katja Kaukosen, Netta Walldénin, Anne Tammelinin, Mia Vänskän ja Vera Valan voimin. Laitoin tästä tapaamisesta FB sivulle kuvan, joten en viitsi laittaa samaa tähän.

Katja viivähti kanssamme parisen tuntia ja oli mukava kuulla Katjan uudesta novellikokoelmasta Vihkivedet.

Sitten vietimme aikaa seuraavalla porukalla:


Tässä siis Mia Vänskä, Netta Walldén, Anne Tammelin sekä Vera Vala.

Illalla juhlimme J.S. Meresmaan esikoiskirjaa, Mifongin perintöä.



Paikalla oli myös muuta kirjallisuusväkeä, kuten Terhi, Rannela, Anneli Kanto, Sari Peltoniemi ja Maria Loikkanen, joista en valitettavasti ehtinyt ottaa kuvaa.


Tässä Magdalena Hai.



Tässä kuvassa vasemmalla kirjailija-kriitikko-tutkija Markku Soikkeli ja oikealla toimittaja-kirjailija Saara Henriksson. (en valitettavasti tiedä kuka on keskellä :/) Saara kertoi mm. kesällä pidettävästä uusimmasta Finnconista , jonne en hitsi vieköön pääse :/, sekä Osuuskummasta, joka julkaisee jatkossa scifi- ja fantasianovelleja

Saara ja Magdalena liittyivät myös jatkoseuraan, eli lähdimme Pirkkalaiskirjailijoiden asunnolle pyörittämään pulloa oikein porukalla. Vastaukset ja kysymykset olivat muuten mitä mielenkiintoisimpia. ;)

Eli ihania tapahtumia ja tapaamisia on takana oikein roppa kaupalla. Iik.

Nyt olisi kuitenkin aika taas mökkiytyä ja ryhtyä työn tekoon.

Iloista viikkoa kaikille!

4.5.2012

Kuvia Hauhon kouluvierailulta

Olin tänään Hauhon Yhtenäiskoulussa vierailulla ja sain pitää koulun oppilaille puheen (vrt edellinen postaukseni), jakaa kirjadiplomit sekä olla kahviseurana kukitetuille nuorille. Puhe meni ihan hyvin siihen nähden, että jouduin lukemaan sen paperista. :)

Yllätyin siitä, kuinka ihania nuoret olivatkaan. Muistoissani yläastelaiset nuoret ovat kaikki synkkiä ja ahdistuneita ryhmäliikkujia. No eivät ainakaan Hauholla!


Tässä kuvassa on esimerkiksi 8B- luokan kauniita nuoria naisia,
vasemmalta Jenna, Jenni ja Sini.

Yllä lukudiplomin saaneita nuoria kakkukahvijonossa. Vasemmalla porukan ainoa nuori mies, jonka on syytä olla ylpeä siitä, että sai sukupuolijakaumasta huolimatta diplomin. Toivottavasti koulun pojat eivät luule, että lukudiplomia ei kannata tavoitella vain siksi, että tänä vuonna suurin osa sen saajoista oli nuoria naisia.

Kas tässä olisi opasta kouluille, jossa pojat eivät ole innostuneita lukemisesta.  ;)


Etsi kuvasta kirjailija, hih.


Koulun äidinkielenopettaja Tuula Lapinmäki-Räty.


Oli tosi mukava kouluvierailu. Kiitos Hauhon Yhtenäiskoululle, kun sain päästä mukaan.

Nyt odotan jo innolla tiistain ja keskiviikon kouluvierailuja Savossa. Siellä ohjelmassa:

Ti Kiuruvesi:
Kuronen, Kirsti ja Scheen Hanne van der
klo 8.00 haetaan kirjailijat Iisalmesta
klo 9.15 Rytkyn koulu haja-asutusalueella
- 1-6 lk, oppilaita n. 40
klo 11.35 - 12.20 Nivan koulun liikuntasali
- 4 lk, 50 oppilasta,
klo 12.35 - 13.20 Nivan koulun liikuntasali
- 5 lk, 45, jos kaikki kolme luokkaa saa tulla

ke 9.5. Sonkajärven kirjasto
n. klo 9.00 8.luokat (45-48 opp.)
n. klo 10.00 9.luokat (45-48 opp.)
Kirjailijat Tiitinen Esko-Pekka ja Scheen Hanna van der noudetaan hotellilta aamulla
klo 8.10.
Haetaan Sonkajärven kirjastolta ja siirrytään Iisalmeen klo 11.00-11.30 Siirtyminen Iisalmeen
Juhani Ahon koululle, jossa noin 50 kahdeksannen luokan oppilasta.

(Jätin tahallani tuon nimen ylle, kun sehän on tietysti salanimeni Savossa. No ei vaan, EIVÄTKÖ HE MUKA TIEDÄ KUKA MINÄ OLEN???!!!! (anteeksi musta huumori ;D))

Ja huomenna taas komediapajaa. Että iloista viikonloppua kaikille!

3.5.2012

Kirja ja ruusu -tapahtuman puhe koululaisille

No niin. Tässä sitä nyt ollaan. Kirjoitusvapaa on alkanut ja Lumouksen sijaan kirjoittelinkin koko illan puhetta. No huomenna sitten ahkerammin Lumouksen pariin. :) Ja palaan tänne myöskin vasta myöhemmin muiden polttelevien juttujen kanssa. Nyt on kuitenkin ollut kasvokoulua sun muuta, joten pakko vain lykätä asioita tuonnemmas.

Laitan nyt ns. lukemiseen kannustavan puheeni, (jonka pidän huomenna Hauhon yhtenäiskoululla kiitos Tapani Baggen ystävällisen suosittelun), tähän alle. Sitä saa kommentoida vielä ennen huomisaamua, siis jos joku oikein intoutuu. Vielä voin sitä onneksi muokata. Puhe on noin klo 9, joten sen jälkeen kyllä on myöhäistä. ;)
Olisipa ollut pidempään kuin yksi ilta aikaa valmistautua...

28.4.2012

Kirjailijakekkereiltä kuvia



Testailen samalla Photoscapea, hih. Tässä siis lasten- / nuortenkirjailijat Netta Walldén, Magdalena Hai ja minä tämän päivän kirjastokekkereillä Hämeenlinnassa. Netta kertoo kuvassa Ruben ja rouva Mallamudin tapaus -kirjasta.



Vasemmalla ihanat haastattelijamme, 6. luokkalaiset Olga ja Emma.


Tässä tarkistetaan arpajaispalkinnon voittajaa. Onnea vielä voittajille! :)



Kirjamme esillä...

Laitoin FB-sivulleni (www.facebook.com/vandersteenhanna) ryhmäpotretin meistä kirjailijoista.

Oli tosi kiva tilaisuus ja erityiskiitos vielä Olgalle ja Emmalle, Marja Ohvolle, Tanja Reijomaalle, Sini Kiuakselle sekä Ojoisten 2b -luokan ja Pinteleiden laulajille.

Ja nyt voikin sitten valmistautua vapun viettoon... ;)


26.4.2012

Kohdeapuraha ja lauantain tilaisuus ja-ja-ja

Pikapäivitys: aluksikin edelleen kiitos J.S. Meresmaalle ja Markelle haasteista, joiden kimppuun en vielä ole ehtinyt. Palaan niihin.

Sitten kiitos Kirjallisuuden edistämiskeskukselle, jolta tuli eilen viesti, että he antoivat minulle apurahaa uuden läppärin ostoon. Mahtavaa! Edellinen vetää viimeisiään, joten tämä tuli todella tarpeeseen.

Niin ja lauantaina on Hämeenlinnan kirjastolla klo 13-15 kirjailijakekkerit, joihin saapuvat Netta Walldén ja Magdalena Hai. Pidämme mukavan parituntisen lapsille ja nuorille, joten edelleen lämpimästi tervetuloa paikalle!

Sain muuten eilen ensimmäisen lukijapalautteen FB-sivujen kautta. 13-vuotias tyttö oli lukenut Kirouksen kahdessa päivässä ja odottaa kolmatta osaa innolla. Heti tuli enemmän intoa kirjoittaa Lumousta. :) Sitä on muuten koossa nyt lähes 100 sivua.
Ja kohderyhmä on siis laajempi kuin olen käsittänyt. En enää koskaan ikinä sano siitä mitään.

Tässä pari kuvaa Amsterdamista. Tapasin siellä kaiken turistihässäkän keskellä Maija Haaviston, joten matkaan kuului vähän kirjallistakin sivistystä :). Maija kertoi uusista kirjoitusprojekteistaan (romaaneja, tietokirjoja, artikkeleita, kenties kolumnejakin tulevaisuudessa). Jos ette vielä tunne hänen blogiaan, käykää kurkkaamassa. Oli tosi kiva tavata.


Maija Haavisto


Tässä olen itse paikallisessa indonesialaisessa ravintolassa Kantjilissa, jossa oli muuten tosi hyvä "riisipöytä". Olin syönyt siellä viimeksi noin kymmenen vuotta sitten, joten oli aika virkistää muistoja.

Laitan todennäköisesti lisää kuvia matkalta vielä myöhemmin.

Ensi viikolla tapaan taas Seija Vilénin, joka käväisee Hämeenlinnassa. Olen lukenut hänen uusintaan (Pohjan akka) innolla - pidän paljon Seijan mahtavasta kuvailevasta kielestä. En vain ehdi lukea tällä hetkellä nopeasti (- kaksi älyttömän kiinnostavaa kässäriäkin olisi luettavana ja niiden kimppuunkaan en ole vielä päässyt - jos ensi viikosta alkaen sitten...)

Sataa sataa ropisee ja pyykit ne pihalla odottavat, että joku pelastaisi ne hukkumiskuolemalta, huokaus.
Että niiden kimppuun.

Iloista viikon jatkoa kaikille!

24.4.2012

Toisella puolella katua ammuttiin mies

Olen kokenut viimeisen puolentoista viikon aikana paljon, kuten edellisestä postauksesta selvisi: komediapajaa, juhlia, kirjamessuja ja niiden lisäksi nyt jo pari matkaa Hesaan, yhden panssarivaunuajon mutasohjossa sekä matkan Amsterdamiin. En ole pysyä perässä omassa elämässäni.
Amsterdamista laitan asap kuvia, mutta nyt vain miete siitä, mikä jää todennäköisesti kaikista näistä tapahtumista mieleeni loppuelämäkseni:

olimme ystävien kanssa hotellin läheisessä baarissa, kun toisella puolella katua alkoi tapahtua. Juoksevia miehiä, poliisiautoja, ambulansseja, tärisevin jaloin kulkeva nainen, jonka poliisi talutti tokenemaan poliisiautoon, itkevä hupparimies, ruumis, joka kannettiin ambulanssiin.

Hetkeksi maailma pysähtyi.

17.4.2012

Amsterdamiin

Menin tänään Hesan messukeskukseen toimistorakennusalueen kautta ja se muistutti minua kummallisella tavalla Amsterdamista, siitä ajasta, kun olin töissä World Trade Centerissä. Vuosi oli 1997. Rakennukset vaikuttivat samanlaisilta kuin siellä ja tuuli niin, että lipputankojen narut pitivät kovaa pauketta tankoja vasten. Lähes itketti.

Elämä on siinä mielessä kovin vaikeaa, että aina on valittava. Erityisesti meillä kahden kulttuurin pareilla - emme voi mitenkään elää kahdessa maassa yhtä aikaa, koska lasten pitää käydä koulunsa jossakin.

Välillä kaipaan Hollantia niin että sattuu. Sitten taas palaan arkeen ja unohdan.

Perjantaina minua odottaa neljän päivän paluu Amsterdamiin. Olen viimeksi ollut siellä pari vuotta sitten (tai ehkä enemmän). Työskentelin siellä pariin otteeseen, yhteensä kolme vuotta. Se on aika lailla yhtä kauan kuin olen asunut Helsingissä. Molemmissa kaupungeissa kulkiessani minulle tulee aina vähän haikea olo. Hesassa se personoituu erityisesti Katajanokalla, Amsterdamissa taas alueilla, joilla olen kulkenut työmatkoja tai lounastauon aikana kävelyillä, sekä alueilla, joilla kävimme säännöllisesti ystävien luona kylässä. Molemmista kaupungeista on niin paljon koskettavia muistoja: aitoja, mutta kuitenkin ne ovat kuin unta.

Välillä kaipaan sitä vapautta, joka on suurempi kaikissa suuremmissa kaupungeissa ja kaikista suurin ulkomailla, kaukana poissa. Tahtoisin olla tuntematon, (en tarkoita että kaikki tuntisivat minua täällä, mutta pienessä kaupungissa tulee aina joku tuttu vastaan kun käy vaikka lenkillä), katsella ihmisiä, nauttia siitä, kuinka erilaisia kaikki vastaantulevat ovat. Kylpeä väreissä ja auringossa, tuntea oloni haikeaksi, siksi kun olen erilainen ja siksi, että tunnen oloni erilaiseksi.

Odotan perjantaita.

Maija Haavisto lupasi tavata minut lauantaina paikallisessa kahvilassa. On mukavaa nähdä hänet kasvotusten, oppia tuntemaan uusi ihminen muualtakin kuin blogimaailmasta.
Eniten odotan matkalta sitä haikeuden tunnetta. Se antaa paljon, kiskoo kirjoittamaan, erityisesti runoja tai surumielisiä novelleja.



16.4.2012

Kuvia ja kuulumisia Tampereelta

Nyt on niin ihana viikonloppu takana, että!

Ensin Jussi Tuominen piti kiinnostavan komediapajan. Hän raotti meille mm. Tankki täyteen - ja Reinikainen -sarjojen kirjoitusprosessia ja opetti konkreettisin esimerkein, kuinka lähes kaikki komediasarjat perustuvat saman tyyppisiin karikatyyreihin. Mukana on yleensä bimbo, suoria totuuksia laukova henkilö, sympaattinen henkilö ja ratkaisematonta seksuaalista jännitystä, joka kannattelee sarjaa.

Hän antoi meille myös loistavia ideoita siitä mistä kaikkialta saa ideoita: mm. sarjakuvista, pilakuvista, lehtien otsikoista yms.

Sitten oli ystävän nelikymppisjuhlien vuoro. Miltä teistä tuntuisi, jos puoliso antaisi lahjaksi räpin, jota säestämään saapuu Don Johnson Big Bandin Tommy Lindgren ja Felix Zenger? Aika kiva lahja. (ja niin olivat juhlatkin. Oli ihana päästä juhlimaan pitkästä aikaa aikuisporukalla ja ilman kotiintuloaikaa)
Minä tietysti sitten hakemaan lapsille nimmaria sediltä ja onnistuin olemaan niinkin fiksu kuin kysymään  Zengeriltä, että "Sinähän olit Talentissa?" johon tämä vaivautuneena: "No en ollut, se oli toinen beatboxer." (elämän tähtihetkiä tuollaiset kysymykset ja vastaukset)

Sunnuntaiaamuna piti päästä aikaisin ylös, eli ei kuin junaan ja kohti Tamperetta. Siellä vietin aikaa mm. oman kustikseni eli Minnan sekä Magdalena Hain (jolta tulee uusi kirja jo syksyllä - Kerjäläisprinsessa, joka on fantasiagenreä)  ja J.S. Meresmaan kanssa (jonka uusi kirja Mifongin perintö julkaistiin messuilla! :)  ja vähän myöhemmin myös Arktisella Banaanilla kustiksena toimineen Hannan kanssa. Muutakin Kariston väkeä tapasin kuten Sini Ezerin, Anneli Kannon ja kustantamon mukavaa porukkaa. Kiinnostavaa oli myös jutella Salla Simukan kanssa - hän näytti uusinta kirjaansa, jonka kantta olinkin ihaillut Grafomaniassa ja kertoi vähän omasta kirjailijan urastaan.

Taija Tuomisen ammattilaisin ottein pitämä fantasiapaneeli meni aika hyvin, pientä nukahtamisen tapaista tosin lavalla tapahtui (nukahtajana siis minä). Hauska anekdootti on, että paikalla oli J.S. Meresmaan mukaan tyttö, joka oli päättänyt ostaa Mifongin perinnön suunnittelemansa Kirouksen sijaan paneelia kuultuaan. Täytyy ilmeisesti vielä panostaa tuohon markkinointipuhepuoleen ;D.

Mutta nyt pitää lähteä lenkille. Palataan asioihin - ensi viikon lauantaina on sitten ne kirjailijakekkerit täällä Hämeenlinnan kirjastolla lapsille ja nuorille. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan! Ja lasten esiintymisiä otetaan innolla myöskin vastaan. Ihan oikeasti. Jos lapsesi tahtoo tulla paikalle laulamaan, soittamaan tai vaikka lausumaan omaa runoaan, ilmoita hänet minulle. :)

Ai niin, Magdalena Hain blogissa on myös hauska selostus messuista  ja pari muuta kuvaa löytyy myös Kariston FB sivuilta

Huomatkaa kuinka sulavasti Päivi naamioituu tässä kuvassa kasvin taakse - vasemmalla siis Päivi Lukkarila ja oikealla J.S. Meresmaa.



Oikealla Taija Tuominen ja keskellä joku, joka miettii, että jos unohtaa kysymyksen, voiko keksiä itse uuden tilalle?

Mutta nyt ulos!